Vuodenvaihde on perinteisesti uudistumisen ja puhtaan sivun (tai gentoon toim. huom.) kääntämisen aikaa. Myös GT on saanut uuden upean toimituksen, joka ryhtyy pelottomasti uudistamaan kiltalehteämme. Jo tämän lehden sivuilta löydät paljon uutta ja ihmeellistä, eikä GT:n uudistuminen rajoitu vain sisältöön. Tämäkin pääkirjoitus on nähtävillä GT:n uunituoreessa gt.as.fi-domainissa, joka tulee jo alkuvuodesta tarjoamaan rakkaan kiltalehtemme verkkoon sopivassa formaatissa.

Toinen merkittävä uudistus on GT:n tilausmahdollisuus, joka tuo lehden saataville kauas rakkaan niememme ulkopuolelle, kunhan posti kulkee. Lisätietoa tilausmahdollisuudesta löytyy lehden sisäkannesta.

Vuosi 2017 on monella tapaa poikkeuksellista aikaa. Maamme täyttää 100 vuotta, mikä näkyy myös tässä lehdessä teemaan sopivan isänmaallisen kansikuvituksen muodossa. Kauden mittaan juhlavuosi tulee näkymään lehdessä eri tavoin.

Nollas numero antaa hyvää esimakua siitä, mitä vuoden paperilehdet tuovat tullessaan. Tässä lehdessä esittäytyy niin GT:n uusi toimitus kuin kiltamme uusi hallituskin. Listasimme lisäksi hyviä uudenvuodenlupauksia alkavalle vuodelle ja horoskooppimme paljastaa, miten vuotesi oikeasti tulee alkamaan.

Parahinta uutta vuotta ja hyviä lukuhetkiä toivottaen

Juuso Mikkonen

Kultainen päätoimittaja

PS. Päätoimittajahakemuksessa lupaamani yhden (1) oluen palkkio pääkirjoituksesta löytyvästä kirjoitus- tai kielioppivirheestä on nyt voimassa.