Lämmin ja aurinkoinen alkukevät on kenties vienyt monen ajatukset jo Wappuun, mutta ei mennä kuitenkaan asioiden edelle. Ensin huvit, sitten työ. Wappu saapuu (lähes) joka kevät, mutta rrrRankka on vain kerran vuodessa. Paistaa se aurinko rrrRankkabussiinkin – ja hyvällä tuurilla sälekaihtimien välistä myös sinne aamun kalvosulkeisexculle.

Päätoimittajalle ja toimitukselle menneet rrrRankat on ollut äärimmäisen muistorikasta aikaa. Tämän johdosta täytimme tuoreen GT:n paitsi vinkeillä ja inspiraatiolla tulevalle reissulle, myös tarinoilla menneistä rrrRankoista – osa ajalta ennen kuin allekirjoittanut oli Otaniemestä kuullutkaan.

GT:n toimituksessa rrrRankka-hype saavutti suorastaan massiivisen tason lehteä laatiessa – toivottavasti rrrRankkafiilis tarttuu myös lukijoihin. Tältä on tosin ehkä mahdotonta violetissa bussissa välttyä. Käy sinäkin siis sanomassa muutama harkittu tai harkitsematon sana mikkiin (ei Akuun toim. huom.) ja täytä lasisi!

rrrRankkaa reissua toivottaen

Juuso Mikkonen

Kultainen päätoimittaja

Julkaistu GT:ssä Rankka/2017.